2018 yhteenveto

Kesän 2018, järjestyksessään 34. Kilpisjärvi-Tornio Maratonpyöräily ajettiin heinäkuun viimeisellä viikolla 26-28.7 helteisessä säässä. Matkaan lähti kaikenkaikkiaan 119 pyöräilijää, 16 huoltajaa ja kolmen hengen kuvausryhmä. Lähtö tapahtui Torniosta Nordbergin möljältä Ravintola Umpitunnelin edustalta.  Pyörät lastattiin kuorma-autoon ja pyöräilijät puolestaan lähtivät kohti kilpisjärveä kello 12 Jussilan linja-autoilla. Menomatkalla pidettiin ensimmäinen tauko n. 170km ajon jälkeen Lappean lohessa, missä pyöräilijöille tarjoiltiin kunnon lappilainen porokeitto (poroa säästämättä). Toinen tauko pidettiin noin kahden tunnin ajon jälkeen Sonkamuotkassa, missä vaihtoehtona oli omakustanteinen kahvi + munkki 50 senttiä tai toisella puolella tietä kahvi + viineri 1 euro. Bussimatkan aikana pyöräilijöille pyrittiin selvittämään tulevien ajopäivien kulkua ja pelisääntöjä mahdollisimman tarkasti. Kilpisjärvelle Arctic Polar lomakylään saavuttiin n. klo 19 jossa pyöräilijöitä odotti illallinen.  Majoituspaikat oli jaettu etukäteen pyöräilijöiden toiveiden, pariskuntien, sukupuolten ja ajoryhmien mukaan. 

Perjantaiaamuna ryhmät lähtivät porrastetusti 6:00, 7:30 ja 9:15 kohti Etelää ja Äkäslompoloa. Sää oli upea, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi varsin nopeasti hellelukemiin. Iltapäivällä lännestä/luoteesta puhaltava navakka tuuli hieman lisäsi pyöräilijöiden työtaakkaa muutoinkin kumpuilevassa maastossa. Revontultentien kunnostustyöt ovat valmistuneet kahta lyhyttä siltatyömaata lukuunottamatta - näin ollen saimme polkea erinomaista pikipintaa myöten! Perinteinen 52km vapaataival aloitettiin Oloksen huoltopisteeltä kohti Äkäslompoloa ja Pirtukirkkoa, mihin majoituimme seuraavaksi yöksi. Äkäshotellilla nautittiin tukeva päivällinen ja kerrattiin porukalla päivän tapahtumat.

Etappi 1: Kilpisjärvi - Äkäslompolo 246.4km
Sarjaaika [h]Ajo-aika [h]Tauot [h]keski-nopeus [km/h]*Normalisoitu teho [W]**
110:569:441:1225.4145
29:008:100:5030.3170
37:386:590:3935.3230
*= sis. vapaataipaleen - yksittäisen pyöräilijän aika
**= yksittäisen pyöräilijän teho - eroja voi tulla painon / ajotavan mukaan

 

Toinen päivä aloitettiin vastaavalla tavalla porrastetusti. Ensimmäinen huoltotauko pidettiin Kolarissa, josta matka jatkui Väylänvarren lohitietä pitkin aina Pelloon. Eero Mäntyrannan patsaan juurella pidettiin kolmas huoltotauko ja matkaa jatkettiin Suomen puolta aina Tornioon asti. Tavanomaisella ajoreitillä Ruotsin puolen Hietaniemessä oli tietöitä, jotka jouduimme tällä tavoin kiertämään. Sää oli edelleen helteinen ja tuulikin selvästi kevyempi mitä ensimmäisenä päivänä. Kakkosryhmä saavutti ykkösen n. 10 kilometria ennen Torniota kolmosen saapuessa perille hieman myöhemmin. Torniossa peseydyttiin Umpitunnelissa ja  Hotelli Olofissa. Tämän jälkeen palkittiin esimerkkiajajat sekä jaettiin Finisher-paidat. Viimeisenä syötiin porukalla perinteeksi muodostunut Lohikeitto.

Etappi 2: Äkäslompolo - Tornio 236.6km
Sarjaaika [h]Ajo-aika [h]Tauot [h]keski-nopeus [km/h]Normalisoitu teho [W]*
110:259:161:0925.5119
28:557:541:0130.0143
37:126:410:3135.3184
*= yksittäisen pyöräilijän teho - eroja voi tulla painon / ajotavan mukaan

 

Ylläolevissa taulukoissa on eri ryhmien ajoajat, taukoajat sekä ajonopeudet. Lisäksi Normalisoitu teho on lisätty mikä helpottaa hieman ajopäivien kuormittavuuden arviointia. Ensimmäinen päivä oli maaston mäkisyyden ja ennenkaikkea tuulen vuoksi selvästi raskaampi mitä toinen. Ajonopeudet ryhmittäin pysyivät hyvin hallussa, kiitos kuuluu sekä pyöräilijöille että kapteeneille.

Ajoryhmien vetäjät
RyhmäKapteeniSeura
1aVille UusitaloAlatornion Ahjo
1bJuha SalminenRynkeby
2aRiku HyttinenAlatornion Ahjo
2bJarmo IsomaaAlatornion Ahjo
3Mikko PalosaariAlatornion Ahjo

 

Sosiaalisesta mediasta kuvia ajopäiviltä löytyy tunnisteella #maratonpyöräily2018. Järjestäjät haluavat kiittää kaikkia osallistujia ja toivottavasti näemme jälleen ensivuonna. Viimeisetkin tienparannustyöt ovat siihen mennessä valmiina ja näin ollen tie huippukunnossa tapahtumaa silmälläpitäen. Lisäksi kyseessä on 35. ajokerta, jotain speciaalia on luvassa tätä silmälläpitäen :)

Maratonpyöräilyn 2018 suorittaneet pyöräilijät
SukunimiEtunimiToimipaikkaSeuraSarjaOsallistumiskerta
AhlöRolfKokkolaMyranKUNTO23
AhoMattiOulu RETKI 226
AlvastoTeijoEspooLahjattomat Bruxelles, BelgiqueRETKI 221
AspiJouniOuluTeam Rynkeby OuluRETKI 11
BackmanMattiKalajokiJunkkaritRETKI 130
BäckHelenkarlebyIK MyranRETKI 11
BäckRunekarlebyIK MyranRETKI 11
BälteJariPorvooPorvoo AkillesKUNTO3
Eilola-JokivirtaMarkkuOuluKrossikommuuni / Syöte MTBRETKI 11
EnqvistAnssiHelsinkiCycloVisionKUNTO1
EskelinenSeppoIisalmi RETKI 226
GustafssonOleNedervetlIK MyranRETKI 11
HaipusAskoKelloCore Cycling TeamRETKI 11
HeikkalaMattiTornioHeppuhuiRETKI 22
HeikkinenJuusoOulu KUNTO1
HeinäahoEskoKeuruuLiesjärven LujaRETKI 11
HendryKathleenTampereKaupin kanuunatRETKI 11
HerranenTimohaapaniemiCC picaroKUNTO1
HooliRoniKeminmaaAlatornion Ahjo ryKUNTO3
HoppariJormaKeminmaaAlatornion AhjoRETKI 120
HoppariJussiHämeenlinna RETKI 28
HuldenKristerNedervetil RETKI 11
HyttinenRikuTornioAlatornion AhjoRETKI 22
HyvärinenArtoHaparandaAlatornion AhjoRETKI 21
HärkönenAnttiTornioAlatornion AhjoKUNTO1
IhamäkiRistoVIIALA / AKAAEVVK-TeamRETKI 219
ImmonenHeikkiOuluMuurolan Kisa-VeikotRETKI 11
ImmonenIlkkaKangasalaMuurolan Kisa-VeikotRETKI 11
ImmonenTapioOulu RETKI 21
IsomaaJarmoKeminmaaAlatornion ahjoRETKI 27
JaakolaLauriKähtäväKähtäväKUNTO22
JakkilaJuhoHelsinkiHePoKUNTO5
JokelainenKariRovaniemiSki & Bike Store RovaniemiRETKI 11
KahuVahurViljandi RETKI 21
KallunkiAnnaKempele RETKI 21
KammonenJariEspoo KUNTO1
KasalaTeroTornioTornion Latu ja PolkuKUNTO7
KauppinenKalervoIISALMI RETKI 230
KenttäHanneleHaparandaAlatornion AhjoRETKI 124
KestiSirkkuTornioAlatornion AhjoRETKI 12
KestiläJoukoRovaniemiTeam HirvasRETKI 28
KettunenImmoHelsinki RETKI 28
KittiläAriROVANIEMIHierontaykkösetRETKI 24
KnevelJosephLuleå RETKI 21
KoivistoSeppoTornioAlatornion AhjoRETKI 22
KontkanenSuviHelsinkiOLSRETKI 22
KrookKennethKronobyIS SöderbyRETKI 11
KuismaJarmoHailuotoTeam Rynkeby God Morgon OuluRETKI 11
KukkonenHeikkiOULU RETKI 21
LarssonBengtPajalaSattajärvi ifKUNTO3
LaukkanenPetteriVantaa RETKI 26
LaurilaRistoLahtiRCT LahtiRETKI 130
LehteläMarikaMIKKELIHierontaykkösetRETKI 22
LehtisolaPekkaVaasavaasaRETKI 26
LindgrenLottaTenalaTeam TamminenRETKI 21
LipsonenOivaLaukaa:asCC PicaroKUNTO1
LoukusaJuhaOulu RETKI 21
LyijynenJuhaOuluOTCRETKI 24
MangströmMikaelTäkterTEAM TAMMINENRETKI 22
MansikkamäkiJariVaasaVaasan Pro ryRETKI 17
MarinJukkaÄhtäriAlatornion AhjoRETKI 18
MiettinenAnttiSiuntio KUNTO2
NieminenTommiUlvila RETKI 21
NordströmKeijoSaloTVCKUNTO3
NuluAnttiYlitornioAlatornion AhjoKUNTO3
OinasJanneTornioAlatornion AhjoRETKI 28
PaasimaaSamuliHelsinki RETKI 21
PalosaariMikkoTornioAlatornion AhjoKUNTO7
PantsarAnteroPelloRuuhijärviRETKI 12
PekkanenLauraHelsinkiOLSRETKI 22
PellasMikaelYttermarkTomato teamRETKI 11
PeteriMattiRovaniemi RETKI 27
PihlajaniemiMikaKemiLenkki 18 KemiKUNTO3
PostiAnttiTornio RETKI 27
PuukkoEsaTornioAlatornion ahjoRETKI 23
RajasärkkäMikkoTyrnävä RETKI 11
RantaTimoIkaalinenTemRETKI 210
RopponenMattiEspooHSYRETKI 25
RouhiainenAnssiSaloVeloSaloRETKI 21
SaarimaaSamuliKeravaKerava Cycling AcademyRETKI 22
SajavuoriMikkoVantaa RETKI 24
SalminenJuhaRovaniemi RETKI 111
SannaSaksalaHelsinkiTriathlonSuomiRETKI 21
SeppäläEeroRovaniemiAtletico ParosperäRETKI 119
SimiläSamiTornioAlatornion AhjoRETKI 26
SolmulaJoukoKEURUUTeam Rynkeby VeteraanitRETKI 11
StenbergToniOuluOTC-OuluKUNTO3
stenrothEerosievi RETKI 213
SuopankiJouniTornioAlatornion AhjoKUNTO2
TennoOlaviTORNIOAlatornion AhjoRETKI 124
TihinenTommiTornioAlatornion AhjoRETKI 21
TikkanenAnniinaImatra RETKI 12
TirroniemiJohannaOuluAlatornion AhjoRETKI 12
TirroniemiSirkkaTornioAlatornion AhjoRETKI 113
TolonenAkiOuluOTCKUNTO3
TuikkaHeidiOuluTeam Rynkeby - God Morgon OuluRETKI 11
TuomalaTuomoLIMINKA RETKI 23
TuominenVeli-MattiIsokyröTeam Rynkeby Godmorgon VaasaRETKI 12
TörröTiiaOulu KUNTO2
UdeliusOutiTervajoki RETKI 12
UdeliusRamiTervajoki RETKI 11
UusitaloTaina-MaaritHaparandaAlatornion AhjoRETKI 12
UusitaloVilleHaparandaAlatornion AhjoRETKI 14
VaaraniemiTuukkaTamperevertikaaliRETKI 21
VanhaPekkaTornioAlatornion AhjoRETKI 218
VanhataloTuulaHaparandaAlatornion AhjoRETKI 211
VanhataloValtteriIi RETKI 11
VanninenMatti-PekkaKauttua RETKI 22
WernerLarsKarjaaTeam TamminenRETKI 11
VirtanenKaukoHaapaluoma ( Seinäjoki ) RETKI 18
wistbackajansmåbönderssmåböndersRETKI 11
VuolletHenriKälviä RETKI 13
VuoskuArtoKeminmaaAlatornion AhjoRETKI 21
VuoskuJuhaKemiAlatornion AhjoKUNTO2
VähälummukkaSanna-KaisaOuluTeam Rynkeby - God Morgon OuluRETKI 11
VähätaloJuhaniVantaa RETKI 210
YrjänheikkiJuhaKeminmaaAlatornion AhjoRETKI 12
ÖsterbackaGun-ViolTerjarv RETKI 11
ÖsterbackaSuneTERJARV RETKI 11